Jätevesijärjestelmät

Toteutamme jätevesijärjestelmät vuosien kokemuksella ammattitaitoisesti 

Uusi jätevesilaki astui voimaan lopullisesti marraskuussa 2019, jolloin pohjavesialueella ja alle 100:n metrin päässä vesistöistä sijaitsevien kiinteistöjen jätevesijärjestelmien tuli olla uudistettuja.

Kansan keskuudessa laki on nimetty "paskalaiksi".
Yksinkertaisin ohje on uuteen lainsäädäntöön on niin sanottu 100 metrin raja, jolloin lähtökohtaisesti kiinteistöjen, jotka ovat enintään 100 metrin päässä vesistöistä tai pohjavesistä, täytyy toteuttaa lainsäädännön edellyttämät muutokset lokakuun loppuun mennessä.

Tähän on kuitenkin olemassa poikkeuksia, sillä kiinteistöt, joissa on esimerkiksi kuivahuussi ja käsin kannettavan pesuvesi, eivät todennäköisesti vaadi erillisiä jätevesijärjestelmiä.
Jos kiinteistöön virtaa juokseva vesi, joudutaan siihen asentamaan lain edellyttämät jätevesijärjestelmät viimeistään lokakuun loppuun mennessä.
Kaivamme myös imeytyskentät jos saa luvat siihen.
Kauttamme jätevesijärjestelmät, kaivuutyöt ja tarvittavat maa-ainekset.
Pienkaivurillamme pääsee ahtaisiinkin paikkoihin.

Pienkuormaajamme Norcarilla helppo siirtää vanhat maa-ainekset pois ja uutta tilalle.

Jätevesijärjestelmät

Olemme Wassis Oy:n jälleenmyyjä

Jätevesijärjestelmien kokonaisratkaisuja paikallisesti, tehokkaasti ja luotettavasti:

jätevesisuunnitelmia uudisrakennuksille ja saneerausprojekteille (mökki, omakotitalo, maa- ja maitotila, kartano, kylä, koulu, mökkikylä)
Vestellin laadukkaat tuotteet
Vestelli-tuotteiden huolto- ja asennusneuvonta
Kysykää rohkeasti apua niin autamme! Olemme turvallinen vaihtoehto teille ja autamme teitä myös projektin jälkeenkin.

Meiltä saatte täydelliset jätevesiratkaisut niin mökeille kuin omakotitaloasumiseen. Tuotteemme ovat ymparistöystävällisiä ja ovat läpäisseet tiukimmatkin testit.

Biopuhdistaja-tuotesarja on tarkoitettu harmaille jätevesille. Biopuhdistaja-tuotteita löytyy yhden hengen mökkikäytöstä aina usean sadan hengen järjestelmiin saakka. Biopuhdistaja-tuotteet ovat markkinoiden eniten testattuja, voittaneet puolueettoman käyttäjätutkimuksen ja saavuttavat korkeimmat puhdistustasot.

Vestellin Umpisäiliöt ovat laadukkaita ja kestäviä säiliöitä 10 vuoden materiaali- ja tiiveystakuulla. Umpisäiliöiden tilavuus on optimoitu yleisimmän loka-auto säiliökoon mukaan. Säiliöt ovat tarkasti suunnitellun kapselirakenteensa ansioista erittäin vahvoja.



 

Soita niin tulemme käymään 045 345 1255

Även på svenska 0440-480290

Pienkaivinkone

Sähköpostitse
Tekstiviestitse

Rekisteriseloste

1. Rekisterinpitäjä

Talo- ja piha-apu Atte Finland tk
Heinäsinkaarre 42
08700 LOHJA

Y-tunnus: 1064237-3
Puh: 044-514 7587

2. Rekisteriasiat

Asiakaspalvelumme vastaa rekisteriä koskeviin kysymyksiin ja palautteisiin mahdollisimman nopeasti.

3. Rekisterin nimi

Talo- ja piha-apu Atte Finland tk:n asiakas-, markkinointi- ja ajankohtaiskirjeen tilanneiden rekisteri.

4. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus

Käsittelyn tarkoituksena on asiakassuhteen hoitaminen, asiakkaan ja rekisterinpitäjän oikeuksien ja velvollisuuksien toteuttaminen sekä henkilötietolain mukainen henkilötietojen käsittely verkkopalveluihin liittyviin tarkoituksiin, tutkimustoimintaan, rekisterinpitäjän ja/tai sen yhteistyökumppaneiden mainonnan ja/tai suoramarkkinoinnin suuntaaminen asiakastietojen perusteella rekisterinpitäjän viestimien ja palvelujen kautta luovuttamatta henkilötietoja ulkopuoliselle taholle.

5. Rekisterin tietosisältö

Rekisteri voi sisältää seuraavia tietoja asiakkaista:

  • Nimi
  • Sähköpostiosoite
  • Matka- ja/tai muu puhelinnumero
  • Organisaatio ja asema
  • Organisaation osoitetiedot
  • Yhteysloki

6. Rekisterin säännönmukaiset tietolähteet

Rekisteri koostetaan rekisterinpitäjän asiakastietojärjestelmästä, yleisesti saatavilla olevista internetlähteistä, sekä mahdollisista muista julkisista lähteistä. Pääsääntöisesti osoitelähteet on eritelty mikäli ne ovat muita kuin ensiksi mainittuja.

7. Säännönmukaiset tietojen luovutukset

Rekisterinpitäjä ei luovuta asiakkaiden henkilötietoja ulkopuolisille, paitsi Suomen viranomaistoimien niin edellyttäessä.

8. Tietojen poistaminen

Tietoja voidaan poistaa henkilön vaatimuksesta tai asiakassuhteen loppumisen vuoksi.

9. Rekisterin suojauksen periaatteet

Henkilötiedot säilytetään luottamuksellisina. Rekisterinpitäjän ja sen mahdollisten tietotekniikkakumppanien tietoverkko ja laitteisto, jolla rekisteri sijaitsee, on suojattu palomuurilla ja muilla tarvittavilla teknisillä toimenpiteillä.

hCaptcha